maanantai 3. elokuuta 2015

Tapaa minut aamulla


En voisi olla paljon tyytyväisempi tähän sävyyn johon hiusteni väri on haalistunut. Hilja sanoi, että mulla on Barbitukka.


Yksinäisinä hetkinä olen käynyt metsän keskellä makaamassa kalliolla suitsukkeita poltellen ja seuranani linnut, puut ja metsän eläimet en koe olevani yksin. Muistan, että maailma on aina seuranani.



On tullut haalittua kavereiden vaatteita. Tää paita on mulla vain lainassa Tuomakselta, mutta niin kovasti olen siihen tykästynyt että ehkä en muista palauttaa sitä ihan heti...





Mulla on vanhoja rumia päiväkirjoinani käyttämiä vihkoja, joita oon ottanut projektikseni yrittää vähän kaunistaa. Yhden maalasin, toisen päällystin bileistä keräämilläni pääsylipuilla.









Eräs aamu jouduin pitkästä aikaa heräämään töihin aikaisin. Hermoilin jo nukkumaan mennessä heräämisestä, en meinannut nukahtaa ja lopulta näin unta lennolta myöhästymisestä ja unohtuneesta passista. Heräsin harvinaisesti omia aikojani vain pari tuntia nukkuneena ennen herätyskelloa viiden kuuden aikaan aamulla, mutta aikainen aamu palkitsi rauhallisella, kuulaalla valollaan. Nouseva aurinko maalasi säteillään kauniin tunnelman. Niissä hetkissä, kun suurin osa ihmisistä vielä nukkuu, on jotenkin maagista olla hereillä.









Kaverilta saadut mummopöksyt näyttivät tänään mielestäni ihan hauskan klassisilta lahkeet käärittynä ja korkokenkiin yhdistettynä. Aika erilainen meininki kuin luotetuissani pillihousuissa ja tennareissa. Ihana apteekkarin laukku on myöskin kaverin vanha.

Hilja photobombasi




maanantai 27. heinäkuuta 2015

Anna elämälles mahollisuus vielä viedä


Olen pukeutunut eläinsukkahousuihin (testikappaleisiin, joissa eläimet kiipeilee eri kohdissa jalkojani) ja pyöräillyt multaostoksille, siirtänyt kasveja taas isompiin Kierrätyskeskuksen ruukkuihin, skeitannut makaamaan yksin kalliolle puiden siimekseen, vienyt Helmiä mökille, jossa metsän keskellä ja järven äärellä ja järvessä sisällä ajatukset taas selkenivät ja mietin että tahtoisin asua luonnon helmassa. Mutta kaupunkiinkin oli kiva palata seikkailemaan läpi kesäöiden ystävien kanssa. Keinuimme Nicon kanssa värikkäiden päidemme kera, kuuntelin Milkan runoja Alppipuistossa open mic -tapahtumassa ja kuokin vahingossa Saran kanssa vääriin bileisiin, joissa kiipesimme Bert nimiseen puuhun. Oikeatkin sitten löytyivät meren rannalta. Joskus kun eksyy polulta harhaan, löytää jotain uutta.






















Bertissä roikkui hyviä mietelauseita. "Tee mikä on oikein, ei mikä on helppoa", tätä on tullut tässä muuttamisen edessä ja opiskeluja miettiessä kelattua niiden kannalta ja jubailtua aiheesta. Monesti sitä saattaa vain tehdä mikä on helppoa ja turvallista, mutta tekeekö se onnelliseksi? Unelmiaan ei pidä jättää tavoittelematta pelon vuoksi, tai siksi että niiden saavuttaminen tuntuu vaikealta. Haluan elämältäni enemmän, haluan seurata intohimoani, haluan elää itselleni oikealla tavalla. Välillä voi olla vaikeaa tietää mitä haluaa, silloin pitää kokeilla ja tunnustella. Ikuisiksi ajoiksi ei kannata jäädä pähkäilemäänkään. Kun vain valitsee polun, se usein saattaa johdattaa meidät jonnekkin aivan muualle minne olimme ajatelleet, mutta silti niin oikeaan paikkaan. Aina eteenpäin.





Se ilta oli maaginen kun me ihasteltiin auringonlaskua Lapinlahdella, leikittiin Robin Hoodia ja tanssittiin rannalla satuvalojen ja musiikin ympäröiminä, mutta poliisi kävi kolmelta lopettamassa juhlat. Ei se haitannut, nukkumaankin oli kiva mennä.

Toisena iltana me seikkailtiin Alppipuistosta (Yona ja Asa huokui siellä rakkautta) läpi Vallilan ja yön Kumpulaan ja kiivettiin aitojen yli pyörimään kosteassa nurmessa. Välillä tuntuu sanoinkuvaamattoman oikealta tehdä jotain luvatonta.


You might also like

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...