keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Hitaasti


Opin rakastamaan elämää aina enemmän ja ehdottomammin. Se antaa niin paljon, kun sille on avoin. Mitä kauemmin elän, sen vähemmän annan asioiden suistaa mua raiteilleen. Olen varmempi itsestäni ja tekemisistäni, vaikka muut niitä joskus arvostelisivatkin, tai asiat eivät menisi niinkuin toivoo. Jotain kaikesta aina kuitenkin oppii. Tämä elämä on minun. Minun täytyy löytää oma tieni, muuten elämä on vain jäljittelyä.

Mielessäni on paljon synkkyyttäkin, niinkuin jossain määrin kaikilla. Olen kuitenkin hyväksynyt sen. Jos en keskity erottelemaan hyviä ja huonoja puoliani, en ole mitään niistä, vaan nousen niiden yläpuolelle. Joskus eläminen tuntuu raskaalta, mutta sitä pääsee takaisin huipulle. Ja huipulla pitää nauttia siitä kaiken edestä. Olen sinut katoavaisuuden kanssa ja vain kiitollinen kaikesta mitä saan.

Yritän nauttia joka päivä pienistä asioista. Siitä kun taittaa pään taakse ja katselee pilvien liikettä, irtaantuu hetkeksi kaikesta muusta, siitä kun paljaat varpaat aistivat maan, auringosta ja sateesta iholla, järvistä ja kissoista ja hymyistä ja kastanjapuista ja kosketuksista.