maanantai 25. syyskuuta 2017

Mitä jää jälkeesi


Elämän absurdius välillä hämmentää, mutta sille täytynee silloin vain naurahtaa ja hyväksyä se, ettei kaikkia asioita voi kontrolloida. Pelko ei auta. Asia mihin voi vaikuttaa, on oma suhtautuminen tapahtumiin. Silti kaikki mitä teet, vaikuttaa jollain tavalla johonkin. Kaiken keskellä on vain säilytettävä yhteys omaan totuuteensa ja luontoon. En halua hukata itseäni enää. Tahdon tuntea kultaisen valon sisälläni, enkä antaa sen turtua kaiken yhteiskuntamme paineiden ja pinnallisten mielihalujen kohinan alle. Tahdon elää omien arvojeni mukaisesti ja luopua kaikesta turhasta. Luopua turhista tavaroista, luopua epäeettisiltä firmoilta ostamisesta, luopua itse aiheutetuista morkkisaamuista. Elää elämää, josta voin olla ylpeä. Me olemme kaikki vastuussa maailmastamme. Tahdon viettää kalliin aikani tehden vain oikealta tuntuvia asioita ja niiden ihmisten kanssa, jotka ovat koti.



Kuvista kiitokset: Jaakko Duktig

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kirjeitä Sinulle

Tuntuu hyvältä pitkästä aikaa kirjoittaa. Mitä sinulle kuuluu?

Pikkuhiljaa, hitaasti mutta varmasti asiat helpottuu, kun oppii ymmärtämään itseään ja laskemaan omia vaatimuksiaan. Kohtelemaan itseään ystävänä.

Olen luopunut viime aikoina monista asioista, ja se on tuntunut vapauttavalta. Olen ollut yhteydessä sisäiseen lapseeni ja miettinyt mistä mä oikeasti pidän ja mitä juttuja haluan elämässäni tehdä. Oon pitkään jo tuntenut muuttuvani, mutta tarrannut juuttuneisiin tapoihin. Kai se on normaalia, että se ottaa aikaa. Täytyy vain uskaltaa.

Vanheneminen ja aikuistuminen tuntuu hyvältä. Vaikka aion myös aina pitää yhteyden siihen sisäiseen lapseeni. Siihen, joka itkee kun rakas Pocahontas-kasetti juuttuu vhs-soittimeen ja hajoaa. Siihen, jolle tulee selittämättömän turvallinen olo muumitalosta ja taianomainen fiilis muistellessa ala-asteen diskoja ja josta mun herkkyys ja taiteellisuus kumpuaa. Alan rakastaa sitä puolta itsessäni.

Ja ne mun virheet ja pelot hyväksyn myös. Ne on inhimillisiä ja osa mua. Mutta voin kohdata ne ja jatkossa valita paremmin.






lauantai 23. syyskuuta 2017

Laineet


Alan oppia että asiat onnistuu vain, kun niiden antaa tapahtua luonnostaan. Yritän kehottaa itseäni olemaan kiirehtimättä. Maata sammalmättäällä vain ihan hiljaa. Koittaa unohtaa tulevaisuuden hetkeksi. Tämä hetki on vain minulle. En yritä enää olla siellä mihin en kuulu. Alan tunnistamaan oman paikkani, se piirtyy hitaasti horisonttiin. Mutta se muokkaantuu kuin veteen piirretty kuvio. Laine, ajatus vain. Ei tulevaa voi nähdä.